Alku

Lasten kanssa jokainen päivä on tuore. He ovat aina valmiita näkemään, kokemaan, kertomaan ja olemaan mukana. Vaikka päivään sisältyisi kaksi tuntia liikuntaa ja kaksi tuntia uintia, niin silti nuoret ystäväni nappaavat välitunnille lähtiessään jalkapallon kainaloon ja lähtevät kentälle kirmaamaan. ”Miten te aikuiset, ette jaksa niin paljon kuin me lapset, vaikka me olemme niin paljon pienempiä?”, kysyi eräs pellavapää kuluneella viikolla.

Tähän blogiin kirjoittelen matkan varrella koettua. Joku pedagoginen valinta onnistuu hyvin, joku jopa hienosti ja jonkun kohdalla jää korjaamisen varaa seuraavaan kertaan. Mokaaminen ei ehkä silti edes ole mokaamista vaan ihan vain arkista elämää koululuokassa.

Se että nuorilla työtovereillani on oppimisessa omat haasteensa, on haaste myös opettajalle. Kuinka oppimisen ilo voisi säilyä, silloinkin kun se ei tunnu eikä se ole helppoa? Onneksi tuohon haasteeseen ei tarvitse vastata yksin. Nuoret työtoverini osaavat itsekin kertoa, miten joku asia olisi paremmin ja millaista apua he kaipaavat. Opettajana minun tarvitsee usein vain osata pysähtyä ja kuunnella.

Tänä vuonna minulla on myös etuoikeus jakaa työtäni kollegan kanssa. Suunnittelemme ja toteutamme yhdessä osan kahden viidennen luokan oppitunneista. Historia, biologia, maantieto, fysiikka ja kemia ovat kaikki vaativia oppiaineita, mutta yhdessä ideoiden ne talttuvat selkeämpään muotoon. Jakamalla jaksamme ja ymmärrämme enemmän. 

Erilaisten tietoteknisten apuvälineiden avulla luokan seinät eivät rajaa meitä liikaa. Siili astelee luokkaan ja luontoretken lintujen ääniin voi palata uudelleen. Aaltovoimalan toimintaperiaate avautuu aihion kautta ja itse otetut valokuvat palauttavat mieliin retken tapahtumat. 

Mitähän uutta minä opinkaan tänä vuonna?