perjantai 23. syyskuuta 2011

Alku


Lasten kanssa jokainen päivä on tuore. He ovat aina valmiita näkemään, kokemaan, kertomaan ja olemaan mukana. Vaikka päivään sisältyisi kaksi tuntia liikuntaa ja kaksi tuntia uintia, niin silti nuoret ystäväni nappaavat välitunnille lähtiessään jalkapallon kainaloon ja lähtevät kentälle kirmaamaan. ”Miten te aikuiset, ette jaksa niin paljon kuin me lapset, vaikka me olemme niin paljon pienempiä?”, kysyi eräs pellavapää kuluneella viikolla.

Tähän blogiin kirjoittelen matkan varrella koettua. Joku pedagoginen valinta onnistuu hyvin, joku jopa hienosti ja jonkun kohdalla jää korjaamisen varaa seuraavaan kertaan. Mokaaminen ei ehkä silti edes ole mokaamista vaan ihan vain arkista elämää koululuokassa.

Se että nuorilla työtovereillani on oppimisessa omat haasteensa, on haaste myös opettajalle. Kuinka oppimisen ilo voisi säilyä, silloinkin kun se ei tunnu eikä se ole helppoa? Onneksi tuohon haasteeseen ei tarvitse vastata yksin. Nuoret työtoverini osaavat itsekin kertoa, miten joku asia olisi paremmin ja millaista apua he kaipaavat. Opettajana minun tarvitsee usein vain osata pysähtyä ja kuunnella.

Tänä vuonna minulla on myös etuoikeus jakaa työtäni kollegan kanssa. Suunnittelemme ja toteutamme yhdessä osan kahden viidennen luokan oppitunneista. Historia, biologia, maantieto, fysiikka ja kemia ovat kaikki vaativia oppiaineita, mutta yhdessä ideoiden ne talttuvat selkeämpään muotoon. Jakamalla jaksamme ja ymmärrämme enemmän. 

Erilaisten tietoteknisten apuvälineiden avulla luokan seinät eivät rajaa meitä liikaa. Siili astelee luokkaan ja luontoretken lintujen ääniin voi palata uudelleen. Aaltovoimalan toimintaperiaate avautuu aihion kautta ja itse otetut valokuvat palauttavat mieliin retken tapahtumat. 

Mitähän uutta minä opinkaan tänä vuonna?

2 kommenttia:

  1. Hei,

    Lintujen tunistaminen ja lintujen äänet LuontoPortissa: http://www.naturegate.net
    t.
    Mauri

    Mauri Åhlberg (in English: Ahlberg) FLS
    (1) Professor of Biology and Sustainability Education
    http://www.helsinki.fi/people/mauri.ahlberg
    (2) Research Director of NatureGate Online Services
    http://www.naturegate.net
    (3) Expert member of IUCN CEC
    http://www.iucn.org/about/union/commissions/cec/?2614/
    (4) Senior Advisor of ENSI, one of the World's leading EE and ESD programs
    http://www.ensi.org/Members/Senior_Advisors/
    (5) Visiting Professor at Exeter University: http://education.exeter.ac.uk/pages.php?id=598
    (6) Wheeldon, J. & Ahlberg, M. 2011. Visualizing Social Science Research: Maps, Methods, & Meaning. Los Angeles: SAGE.(ISBN: 9781412991049)
    (a) http://www.uk.sagepub.com/books/Book235388
    (b) http://www.amazon.com/s?ie=UTF8&rh=n%3A283155%2Ck%3Awheeldon%20ahlberg&page=1
    BLOG: http://blogs.helsinki.fi/maahlber/author/maahlber/
    FACEBOOK: http://www.facebook.com/people/Mauri-Ahlberg/100000393951781
    MOTTO: "Probably, Internet is the biggest infrastructure created by humankind. It'll make possible fast, meaningful, collaborative learning for humanity."

    VastaaPoista
  2. Kiitos tärkeän asian ylläpitämisestä. Luontoportti on meillä käytössä aina tarpeen tullen :)

    VastaaPoista